maanantai 18. marraskuuta 2013

Reipas viikonloppu

Joka alkoi jo perjantaina meidän aksareeneistä.Rata oli suurinpiirtein sama,kuin keskiviikkona,hieman pidempi vain,mutta koska ensimmäinen kontakti oli vasta este nro 11 niin päätin ottaa Elman treenikoiraksi Vatin odotellessa autossa.
Elman vuoron alkaessa neiti rallatti pitkin hallia iloisesti vailla mitään kontaktia ja lopulta sen kiinni saadessani Marko ehdotti,että sitä vois ottaa paremmin kiinni ja vähän pöyhiä...Ai Elmaa vai?ei voi...lopputulos ei oo hyvä.
Mutta sitten ekan esteen luo istutin ja aloin ohjaamaan ja Elmahan meni.Ihan mukavasti myös.Olihan siinä ohjausvirheitä ja minä taas hidas,mutta ihan hyvä pätkä.
Toisella vedolla menimme kontaktin alastulolta valssilla hypylle ja suoralle putkelle,josta oli tiukka käännös takaisin päin mutkaputkelle josta oli suoralinja pituus ja hyppy.
Pituus aiheutti pieniä ongelmia,eikä sitä oltu mentykkään,kuin kerran aiemmin.Etupalkalla saatiin lopulta onnistumaan ja sujuvaksi.Mutta pitää treenata etupalkalla,kun Elma on vähän ahne,kuulema,herkuille ja on liikaa minussa kiinni.
Tunnin jälkeen veivasin Vatin kanssa keskiviikon kompastuskivet ja sain pari huikeeta onnistumisen tunnetta ja harjoiteltua itselle uutta ohjauskuviota,joka toimi.Joillain esteillä Vatti on niin estehakuinen,että itse ehdin edetä enemmän,jei :) Kyllä jäi hyvä mieli.

Lauantai aamu alkoi kuin joululahjana,heti herätessä.
Luulin sen olevan roska,joka on hieman hankalassa paikassa,mutta eihän se olekaan,vaan PIGMENTTIÄ! Josko siitä lähtisi kasvamaan?Toivon niin.Hetihän siitä piti laittaa kuva kasvattajalle :)

Pakkasin aamulla tavarat viikonloppua varten ja suuntasimme ensin Hyvinkäälle Nodo-halliin parsonien agilitymestaruuksiin.Ilmotettuja koiria oli satakunta neljään luokkaan.Elma ekoissa kisoissa ja Vatti peräti jo toisissa.Ennen mestaruuksia PRT järjesti kolmosille viralliset yhden radan kisat.
Elma oli rölli-mölleissä,joka oli tarkoitettu koirille,jotka eivät ole kontaktivalmiita.Putken pään sai itse valita eikä koiraa hylätty väärästä radasta,siihen tuli sakkona 10virhepistettä.
 
Rata oli ainekin riittävän pitkä,näillä meidän harjoituskerroilla ja pituushan oli harjoiteltu perjantaina ja pussiakin kahdesti aiemmin.Elma odotti hyvin lupaa ja jos vain muistaisin paremmin,missä tökki,niin kertoisin,mutta kolmella hypyllä virheet tuli Elman mennessä ohi ja palatessa hyppäsi
väärältä puolelta.Pituus meni hyvin,samoin monelle koiralle kompastuksen tuonut pussi.Yhteentörmäys taisi tulla ennen muuria jossa tulos 5+10vp...mutta loppu 14-16 oli ainekin 
todella sujuvaa,olin hyvin tyytyväinen pikku akkaan.
 

RÖLLIMÖLLIT ihanneaika 45 s.


1 Ellen / Tupla-Täplän Elsie röllit Hanna Häkkinen 0 22,80 -22,20 -22,20
2 Aapo / Arbor Vitae Laios röllit Mirja Savolainen mölliohjaaja 0 24,23 -20,77 -20,77
3 Peikko / Tairngire Make Like Troll röllit Sinikka Virta 5 37,46 -7,54 5,00
4 Free / Double Barrel's Simone röllit Timo Puusaari 10 34,22 -10,78 10,00
5 Flow / Scotstyles Flying Flow röllit Sari Puusaari 15 35,88 -9,12 15,00
6 Fanny / Scotstyles Cha Cha Cha röllit Jenni Hoviseppä mölliohjaaja 15 38,08 -6,92 15,00
7 Arvo / Tammenkolon Arvo röllit Marju Kiri 20 42,55 -2,45 20,00
8 Aina / Green Perry's Zabumbele röllit Maria Auranen mölliohjaaja 25 36,49 -8,51 25,00
9 Jalo / Scotstyles Paso Doble röllit Sari Puusaari 30 29,64 -15,36 30,00
10 Näätä / Tupla-Täplän Täydellä Sydämellä röllit Marju Kiri 20 57,97 12,97 32,97
11 Ava / Present for Scotstyles Mysia Zagdala röllit Anne Sarajärvi 30 48,88 3,88 33,88
12 Elma / Armored Heroine 's Dixi Chick röllit Sini Salonen 45 41,93 -3,07 45,00
13 Pava / Tupla-Täplän Maximus röllit Toni Koutu 50 41,32 -3,68 50,00
14 Hilma / Green Perry's Pure Pink röllit Niina Sallinen mölliohjaaja 30 66,72 21,72 51,72
15 Cilla / Wildfay's Sails In The Breeze röllit Henna Puputti 55 65,11 20,11 75,11
16 Freddie röllit Mari Eklund mölliohjaaja 25 97,78 52,78 77,78
17 Mila / Tupla-Täplän Sitkeä Sydän röllit Rauni Hägglund 55 79,72 34,72 89,72
18 Aime / Ratkiller Amazing Aime röllit Terhi Haukivaara 85 65,96 20,96 105,96
19 Lumi / Tupla-Täplän Lumikki röllit Toni Koutu & Nestori Koutu Junnuohjaaja 65 139,18 94,18 159,18
ulkop. Sofie / Sofie röllit Annu Keränen ulkopuolella 40 78,52 33,52 73,52
KESK Twister / Somerset Twist and Shout röllit Marju Kiri 

Paras junnuohjaaja: Nestori Koutu.



Rölli-möllit
Vatti oli mölleissä,rata oli ihan mukavan oloinen,tässä putken menopuolet oli numeroitu.
Möllit

Vatilla oli yleisesti ottaen hyvin rauhallinen fiilis,vaikka viereisessä boxissa oli kiukkuinen uros..keskittyi minuun ja palkkaan yleisöalueella ja verkassakin pidin sitä myös irti.
Eka virhe tuli jo kolmosella,putki väärästä päästä,olin kakkosen luona ja ohjaus oli huono putkelle,mutta korjattiin. Ja jatkettiin eteenpäin.Puomi meni yllättävän hyvin mutta mun ohjauksessa 
oli jalat väärinpäin,jonka johdosta Vatti meni seiskalla putken taas väärästä päästä.Pituudelle tullessa 
Vatti lukitsi jo putken ja minä kuulin päänsisällä Markon käskevät äänet "juokse,mene,mene" ja minä  menin.Vatti meni hyvin suoran linjan ja hyvin kerkesin ohjaamaan käännöksen 13. esteelle.A:n jälkeen vedin liki suoran linjan viimeisen esteen oikealle puolelle,ja Vatti haki hyvin esteet oikein.Niin mahtava fiilis putkinotkahduksesta huolimatta.Se,että mä pysyin koiran mukana ja saatiin tosi monta onnistumista...ei voi sanoin kuvailla.Ja aikahan oli kova,nopein virheistä huolimatta.


MÖLLIT ihanneaika 60 s.

1 Diiva / Karvahaalarin Top Model möllit Annukka Korpijaakko 0 38,22 -21,78 -21,78
2 Chili / Karvahaalarin Sentraali Santra möllit Susanna Vuorinen mölliohjaaja 0 39,99 -20,01 -20,01
3 Väinö / Scream Cracker´s Trouble-O-Seven möllit Matti Kautiainen 5 37,58 -22,42 5,00
4 Torsti / Tupla-Täplän Tor möllit Seidi Koskinen mölliohjaaja 10 38,92 -21,08 10,00
5 Jade / Miselin Manicurist möllit Mari Vauhkonen 10 40,02 -19,98 10,00
6 Caro / Jackville Lady Ladonna möllit Sari Markkula 10 58,58 -1,42 10,00
7 Werna / Repoketun Jippu möllit Tiina Mynttinen 15 49,66 -10,34 15,00
8 Vatti / Gwragged Annwn Nathaliel möllit Sini Salonen 20 37,36 -22,64 20,00
9 Ada / Maanmainio Converse möllit Virpi Mikkola mölliohjaaja 20 41,73 -18,27 20,00
10 Vinski / Fatous Intensive Athos möllit Tuija Rankama 40 61,58 1,58 41,58
11 Luru / Green Perry's Butterfly möllit Annina Myllyaho 45 49,52 -10,48 45,00
12 Walle / Born To Be Wild möllit Satu Pihlajamäki 55 63,11 3,11 58,11
13 Aku / Erimarin Geronimo möllit Timo Latovehmas 110 101,90 41,90 151,90
14 Leia / Ratkiller Loverdose Leia möllit Terhi Haukivaara 150 102,75 42,75 192,75
15 Geri / Tallitontun Geri möllit Raija Ketola kesk kesk

Paras mölliohjaaja: Susanna Vuorinen



Jyväskylän KV oli sunnuntaina,hieman pohditutti vaihtunut tuomari,mutta lähdettiin silti.Tuomarina oli Fabrizio La Rocca Italiasta.Jo pentuluokassa ilman KPta jäänyt hieno pentu sai leuan tippumaan alaspäin ja sininen oli aikalailla päivän väri.Uroksista yksi sai eri-SAn ja nartuista kaksi.Ilmottuja koiria oli kuitenkin 25,vaikka pari jäi pois.Vatin tuomari mittas heti ja äijä häikäisi tuomarin isoilla numeroilla tuomarin haukkoessa henkeä ja sanoen ei positiivisen järkyttyneenä "wow" ja minä repesin.Ainoa lohtu oli powerfull liikkeet.Sitä ne on.Eh/2.
Elmasta tuomari ei oikein pitänyt,arvostelu alkoi sanoilla "white" ja akka oli "tänään tukeva" Eh3.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti