keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Rallattelua

Meillä on yhtä kiire,kuin aina ennenkin,ja loppuvuosi on ihan yhtä menemistä,niinkuin kesälläkin,tosin lähinnä töiden merkeissä.
Vatti kävi viimeviikolla hierottavana Karhuniemen Kirsillä Karhella.Navigaattori ohjasi pikin metsäautoteitä ja minähän luonnollisesti uskoin vempeleeseen kuin mihinkäkin pyhään kirjaan.
Perille päästiin kyllä.
Vatti ei ollut,ainekaan näin ekalla kerralla,mikään unelma hierottava.Ylös olis pitänyt päästä ja jannu vääntelehti,minkä kerkes.siinä sai itsekin poikaa aloillaan pidellä.Pieni jumi selästä löytyikin,kuulema aika tuore ja jonka Kirsi sai hyväksi.Vatin lihaksisto on kuulemma pehmeä,joka ei niin herkästi jumiin menekkään,mutta oli se hyvä nyt läpi käydä ja tammikuussa käymme vielä "kontrollissa" ettei selän pieni jumi ole uusinut.
Tuon pojan liikkeissä ja liikkumisessa mitään ei kuitenkaan huomaa,kerkee huomaa.





 Sunnuntaina ajelin koirat autossa Seinäjoelle,Vuorelan Lotan valmennukseen.Reissu alkoi mukavasti,kun Ikaalisten kohdalla huomasin puhelimen jääneen kotiin ja navigaattori ei tuntenut Hurtta-hallin osoitetta.Ipadin voimalla mentiin ja siinä oli perillä enää 2% akkua jäljellä...
14.15-17.00 ryhmässä meitä oli kuusi,ja me harkattiin toisen parsonin parina.
Lotta kävi radan tarkasti läpi ja aina välillä huomautti,että tehdään aina tason mukaan,möllit helpompaa ja kolmoset saa tehdä vaikeampaa.
Rata oli ihan haasteellinen,29 estettä.olin etukäteen opetellut sähköpostissa tulleen radan,ainoo vain,että opettelin väärän päivän radan :)
Vatti oli oma itsensä ja aluksi rallatteli pitkin hallia,niinkuin melkein aina.
Reenisessiossa sain hyviä vinkkejä,tein uusia ohjauskuvioita ja juoksin henkeni edestä.Vatti parka hyppäsi takuuvarmasti +150estettä,kun Lotta sanoi persjättöreenissä,"vielä kerran...uudestaan".. Tosi monta kertaa.Vatti meni kyllä hyvin.Kontakteja pitää vielä hioa,ja meillä onkin kotona liki päivittäin laatikkotreenit (missä Elma on haka).ei olla kuulemma möllimiä,joten vihreetä valoa näytettiin ens vuodelle virallisiin.

Jalat maitohapoilla ajelin kotiin ja kotona keitin kahvit ja Vatti jäi jalat taivasta kohden rötköttää sänkyyn,kun me lähdettiin Elman kanssa Mouhijärvelle itsenäisyyspäivän korvaaviin viikkotreeneihin.Rata semmosenaankin kävi Elmalle ja sillä sitten päästelin.ekaa kertaa tehtiin kontakteja (A ja puomi) osana rataa,ja Elma osaani pysäytykset,JES!
Ainoa oli,että pikkuakka kusi matolle.Mun mielestä sillä oli pientä mielenosoitusta Seinäjoen reissusta,mutta voin olla myös väärässä.muutenElma kulki hieman nenä maassa ja oli etäinen,mutta sitten rataa tehdessä teki kyllä tosi hyviä pätkiä ja mä ekaa kertaa onnistuin saksalaisessa.mä oon ollu niissä tosi surkee,vaikka mua on ainekin kolmesti kädestä pitäen opetettu ja aina mä oon ollu se iso WHAT? Mutta tauko paukutuksesta oli vissiin paikallaan,kun nyt se sitten "sujui".
Tänään käytiin pikaiset treenit mouhulassa ja sain vihdoin korkata mun agi.fistä tilatut inovit.ei huonot :)
Reenien jälkeen koirat rallatti vähän aikaa pihalla ja nappasivat niistä muutaman kuvan,todiste siitäkin,että lumi on saapunut meillekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti